
Grand One 2025
Paras kampanja
Solosen Selostamo
Freestylea ja rimat ylittäviä tuloksia.
Solosen selostamo -kampanja yhdisti digitaalisuuden ja monikanavaisen mainonnan kokonaisuudeksi, jonka ytimessä oli kaikkien aikojen yhteisöllisin kisakatsomo somessa. Kampanja toi yhteen olympiahuuman ja Estrellan brändin tavalla, joka herätti huomiota, sitoutti ja näkyi myös myynneissä.


Brändin merkitys korostuu yhä enemmän snacksien valintakriteerinä.
Lähde: Estrellan Brand tracking 2024 -tutkimus
LÄHTÖKOHDAT
Maistuvammin. Rapeammin. Iloisemmin.
Yhdessä.
Snackseistaan tunnettu Estrella löi Pariisin kesäolympialaisten alla hynttyyt yhteen Suomen olympiajoukkueen kanssa ja ryhtyi Pohjoisen tähtien viralliseksi yhteistyökumppaniksi. Kumppanuus lanseerattiin syksyllä 2023, mutta sitä hyödyntävä kampanja toteutettiin kesä-elokuussa 2024. Sen tehtävänä oli tuoda Estrella, olympiajoukkue sekä urheilu yhteen kiinnostavalla, laajaa kohderyhmää kiinnostavalla tavalla. Estrellan markkinoinnin pääkohderyhmäksi on määritelty 18-55-vuotiaat ja heistä erityisesti 25-35-vuotiaat.
Tavoitteena oli kasvattaa sekä markkinaosuutta että preferenssiä kesällä, jolloin järjestettiin lukuisia suuria urheilutapahtumia ja joiden ansiosta snacksien kysyntäkin oli varsin kovaa.
Kumppanuuden ansiosta haastavaan kesäsesonkiin ei tarvinnut lähteä kisaamaan hintakärjellä, vaan se tarjosi tilaisuuden tehdä jotain sellaista, mikä vahvistaa brändiä ja jonka vaikutus kestää monella mittarilla mitattuna paljon kauemmin – vahvaa tuotenäkyvyyttä unohtamatta!
INSIGHT
Jos kisakatsomossa ei ole
snackseja, niin onko se silloin
edes oikea kisakatsomo?
Vaikka kampanja rakentui olympialaisten ympärille,
sillä haluttiin puhutella myös heitä, jotka
eivät välttämättä ole kiinnostuneita urheilun seuraamisesta.
Tärkeintä oli viestiä iloa ja yhdessäoloa.
Estrellalle luontevin paikka olla mukana urheilun maailmassa
on tietenkin kotien kisakatsomot.
IDEA
Iloa ja yhdessäoloa korostava kampanja.
Emme lähteneet kilpailemaan huomiosta olympialaisten kanssa, vaan luomaan viihdyttävää sisältöä seurattavaksi joko olympialähetyksen rinnalla tai sellaisenaan. Syntyi ajatus yhteisöllisestä kisakatsomosta johon jokaisen on helppo tulla mukaan.
Kisakatsomo tarvitsi kiinnostavan, brändille sopivan energisen keulakuvan. Homman otti haltuun freestylerapin suomenmestari, positiivisimmaksi helsinkiläiseksi valittu ja Lyömättömät-yhtyeestä sekä radio-ohjelmasta tuttu MC Solonen. Hänen persoonansa ja puhuttelee ihmisiä laajasti myös rap-piirien ulkopuolelta.
Näin sai alkunsa Solosen selostamo.

TOTEUTUS: Kampanjan kolme vaihetta
Paikoillenne
Kampanja käynnistyi kesäkuussa kahden viikon mittaisella radiopromootiolla Radio Rockin, SuomiPopin ja HitMixin taajuuksilla, sivustoilla sekä some-kanavissa. Tuolloin radiossa raikasi MC Solosen räppäämä spotti, juontajat puffasivat Selostamoa sekä puhuivat Estrellan tuotteista. Digimainonnassa ohjattiin huiman suosion saavuttaneeseen kisaan, jossa palkintona oli jättirepullinen sipsejä omaan kisakatsomoon. Sipsit olivat näyttävästi esillä myös Sanoman studioiden ikkunoissa Sanomatalossa.
Valmiit
Räväkän aloituksen jälkeen odotuksia kasvatettiin ja kampanjaa pidettiin ihmisten mielissä somessa (Instagram, TikTok, Facebook, Snapchat, Youtube) etenkin lyhyillä videoilla, joissa Solonen valmistautui lähetyksiin freestyleemalla urheilumuseo Tahdossa sekä Töölön Kisahallilla vastaan tulleista esineistä ja urheiluvälineistä.
Kampanja näkyi myös ulkomainonnassa, jossa näyttävimpinä pintoina olivat jättilakana Urhea-hallin seinässä, Musiikkitalon Fame-näyttö sekä Lasipalatsin seinässä oleva Rex-screen.
Hep
Kun olympialaiset heinäkuun lopussa käynnistyivät, pystytimme Helsingin Konepajalle kontin, josta teimme viisi kahden tunnin suoraa lähetystä Estrellan TikTokiin, Instagramiin, Youtubeen sekä Estrellan kotisivuille. Lähetys näkyi suorana myös Ilta-Sanomien urheilusivujen bannerissa.
Vieraina lähetyksissä olivat kaksinkertainen nyrkkeilyn olympiamitalisti Mira Potkonen, palkittu räppäri Kalle Hazard, huikea Topi Borg, mediapersoona Jenni Poikelus sekä legendaarinen Heikki Silvennoinen. Jokainen postasi vierailustaan tietysti myös omiin kanaviinsa.
Lähetyksissä seurattiin eri olympialajeja, oltiin vuorovaikutuksessa sekä some- että live-yleisön kanssa ja suoritettiin viihdyttäviä haasteita. Välillä vedettiin Solosen aisaparina tunnetun MC Kosolan beatboxauksen tahdissa olympia-aiheista freestyleä ihmisten paikan päällä tai somessa jättämistä sanoista.
Solosen Selostamo Case Video
Tulokset
Tulokset ylittivät riman reilusti
Livestriimit tavoittivat yhteensä yli 28 000 katsojaa. Keskimääräinen brändin parissa vietetty yhtäjaksoinen aika ylitti minuutin TikTokissa ja Instagramissa. Youtubessa ja Estrellan omalla sivulla brändin parissa vietetty aika oli jopa 10 minuuttia.
Vertailiun vuoksi: Yli 100.000 seuraajan TikTok-vaikuttajan 20-30 minuutin livestiimillä on keskimäärin 2100 katsojaa ja 1 minuutin 27 sekunnin katseluaika.
Lähetysten aikana kontilla jaettiin yli 2000 sipsipussia.
Some-mainonta sai 11,6 miljoonaa näyttökertaa ja 14 841 klikkausta. Ulkomainonnan Share of Voice ylitti tavoitteen +298,8 % (Tavoite 8 %, saavutettu 31,9 %). Ulkomainonnan näytöt ylitti tavoitteen +294,5 % (tavoite 1,8 M, saavutettu 7,4 M). Radiopromootion Instagram-mainonnan CTR oli 4,4 %, kun kilpailut keskimäärin saavuttavat 1,8 %. Promootio Sanomien kanavissa toi kilpailuosallistumisia jopa +249,6 % keskiarvoa enemmän.







