Meistä
Vantaasta on muodostunut eräänlainen etelän altavastaaja, johon kohdistuu kohtuuttoman paljon ennakkoluuloja ja arvostelua. Lähes 250 000 asukkaan Vantaalla ei ole vahvaa omaa kaupunki-identiteettiä, vaan ihmiset identifioituvat pitkälti omiin asuinalueisiinsa.
Vantaan kaupunki halusi korottaa vantaalaisuuden arvoa ja kasvattaa tunnettuuttaan houkutellakseen lisää asukkaita tähän inhimilliseen kaupunkiin, joka ei turhia koreile.
Totesimme, että Vantaa on Etelä-Suomen aidoin kaupunki, joka ei kuorruta itseään trendeillä ja titteleillä, vaan tekee itsevarmasti ja ylpeästi omaa juttuaan. Loimme Vantaan kaupungille tähän aitouteen ja konstailemattomuuteen nojaavan – ja sen vahvuudeksi nostavan – markkinoinnin konseptin Se on mitä se on.
Kolmen viime vuoden aikana olemme luoneet Se on mitä se on -konseptin alla useita kampanjoita, jotka ovat näkyneet sekä sosiaalisissa ja digitaalisissa kanavissa että ulkomainonnassa. Nitä ovat mm. potentiaalisia muuttajia puhutteleva Vantaudu-kampanja sekä aitoja vantaalaisia esittelevä Vantaalit-kampanja.
Lisäksi olemme suunnitelleet ja toteuttaneet perinteisestä kaupunkimarkkinoinnista poikkeavan humoristisen podcast-sarjan fiktiivisen korsolaisen hahmon, Tarja Kulhon (Paula Noronen), avulla. Kampanja kohdennettiin Vantaalle, Uudellemaalle sekä Etelä- ja Keski-Suomen suuriin kaupunkeihin. Podcastissa Tarja Kulho salapoliisin roolissa selvittää ympäri Vantaata tapahtuvia asioita.
Käytimme digitaalisia kanavia mainoskampanjassa, jossa käytettiin eri medioita: Facebook ja Instagram, YouTube, Spotify, kansalliset uutissivustot ja paikalliset uutissivustot. Lisäksi käytimme ulkomainoksia linja-autojen selkänojatarroissa ja radiossa.
Se on mitä se on -kampanjat ovat herättäneet positiivista kiinnostusta ympäri Suomen. Tarja Kulho ja Vaietut kansiot -podcastin jaksoja on kuunneltu yli 20 000 kertaa ja parhaimmillaan sarja nousi Suomen 11. suosituimmaksi podcastiksi Spotifyssa. Sarja kerää edelleen kymmeniä viikottaisia kuuntelukertoja. Kampanjan mainoksia klikattiin yli 20 000 kertaa ja Vantaan kaupungin kampanjasivula vieraili yli 20 000 kävijää.