Meistä
Olen seurannut tarkasti ja suurella mielenkiinnolla etenkin Googlen ja Microsoftin kilpajuoksua sekä räjähdysmäistä palveluiden tulvaa tekoälyn ympärillä.
Tekoäly tulee nostamaan markkinoinnin perustasoa merkittävästi, koska se on kaikkien saatavilla, ja esimerkiksi kaikenlaista sisältöä voidaan tuottaa erittäin nopeasti. Haaste ei enää olekaan sisällön määrä vaan laatu ja yrityksen kyky erottua omalla näkökulmallaan. Muutoksen vuoksi erottuva brändi nousee entistä vahvemmin keskiöön.
Viimeisen vuosien aikana yksi merkittävistä markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta ohjaavista asioista on ollut Googlen johtama hakukoneiden kehitys. Panostamalla hakukoneoptimointiin ja hakukonemainontaan moni yritys on pystynyt parantamaan omaa löydettävyyttään omassa kategoriassaan tai liiketoiminta-alueellaan. Tarjoamalla hyödyllistä sisältöä sivustolla hakukoneystävällisesti yritys sijoittuu korkealle niissä hauissa, joita mahdolliset asiakkaat tekevät. Asiakkaat päätyvät tuon sisällön kautta sitten ehkä tutustumaan myös tuotteisiin tai palveluihin sivustolla.
Hakukonekäyttäytyminen tulee kuitenkin muuttumaan tekoälyn vaikutuksesta. Keskusteleva tekoäly ratkaisuna omii nämä tiedonhakuun keskittyvät haut tai ehkäpä pikemminkin auttaa ihmisiä löytämään tiedon suoraan, esimerkiksi tekstinä tai puheena. Ihmiset eivät todennäköisesti halua poistua hakukoneesta esimerkiksi verkkosaitille tiedon perässä.
Verkkosivuilla alan kilpailijoiden kanssa yhtenevään ja hyvin samankaltaiseen, hakukoneoptimoinnin ohjaamaan sisältöön tullaan päätymään entistä harvemmin, koska tieto on jo saatu tekoälyn kanssa keskustellen. Ei ole tarvetta eikä halua mennä sen pidemmälle ellei yritys anna siihen jotain muuta syytä. Mitä luulet, tuleeko oman liiketoimintasi liikennemäärät putoamaan merkittävästi?
Miten varautua huomiseen ja mistä kulmasta lähteä asiaa pohtimaan? Mieti tätä hetki, sillä tämä tulee muuttamaan etenkin markkinoinnin ja myynnin strategiaa sekä suunnittelua.
Yrityksen brändi, erottuminen kilpailijoista ja selkeä viesti sekä sen perille vieminen läpi asiakaskokemuksen korostuu ehkä enemmän kuin koskaan. Ymmärrys erottuvan brändin tärkeydestä yrityksen pääomana sekä tärkeimpänä kasvun mahdollistajana on vietävä aina kulmahuoneeseen ja johtoryhmiin asti.
Yritysten on valmistauduttava panostamaan erottuvaan, persoonalliseen brändiin ja sen ympärillä tehtävään luovaan tarinankerrontaan läpi koko asiakaspolun, markkinoinnissa, myynnissä ja asiakaspalvelussa. On erotuttava ja jäätävä mieleen, oltava kiinnostava ja saatavilla. Tämän muotoiluun tekoäly ei vielä pysty.
Onnistuneen muotoilun jälkeen voittajia ovat ne, joilla riittää suorituskykyä tai oikeita apuja viedä tuo viesti perille. Kyseessä ei ole heitto, sivulause tai nyanssi. Tämä muutos, transformaatio markkinassa ja sen huomiotta jättäminen ei pelkästään hidasta liiketoimintasi lupaavaa kasvua vaan voi tuhota sen kokonaan.
Miten tekoälyn tuoma muutos tulee vaikuttamaan omiin asiakkaisiisi?
Onko oma datasi asiakkuuksien ympärillä ajantasalla ja rikastettu niin, että sitä voidaan hyödyntää tehokkaasti myynnissä ja markkinoinnissa?
Onko yritykselläsi toimintamallit laajentaa sekä rikastaa olemassa olevaa yleisöä kasvun varmistamiseksi?
Olemmeko saatavilla ja tiedossa riittävän suurelle yleisölle?
Onko se olemassa ja erottaudutaanko sen avulla kilpailijoista tässä muutoksessa? Onko pystytty luomaan sellainen positio ja visio, joka resonoi asiakkaiden käyttäytymisen ja arvojen kanssa?
Onko ostajapersoonat olemassa ja vastaavatko ne käyttäytymisen muutokseen halutulla tavalla?
Mahdollistaako nykyinen identiteetti, brändikirja ja brändin elementit yhtenäisen brändin mukaisen kokemuksen ja viestin asiakaspolun eri kohtaamispisteissä riittävän vaikuttavasti?
Onko visuaalinen ilme staattinen vai dynaaminen? Ovatko kaikki brändikuvat still-kuvia kuvapankeista vai mahdollisesti brändillemme tehtyjä ja ominaisia? Onko meillä liikkuvaa kuvaa (animaatiota tai videota) ja riittävästi näistä koostuvia elementtejä rakentaa erottuvan brändin vaatimusten mukaista, vaikuttavaa tarinankerrontaa läpi asiakaspolun eri vaiheiden?
Mietitäänkö markkinoinnin ja myynnin strategiaa yhdessä, asiakaspolun kautta ja asiakaslähtöisesti vai ovatko toiminnot edelleen erillään ja siiloutuneita?
Vastaavatko strategiat tekoälyn tuoman muutoksen haasteisiin?
Onko erottuvan brändin luominen ja kehittäminen osana toimintaa vai onko esimerkiksi digitaalisen markkinoinnin keskiössä pääosin löydettävyyden varmistaminen ja taktiset toimenpiteet?
Jos tekoäly vie pelkästään tiedonhakuun perustuvat haut helppoudella ja tehokkuudella pois verkkosivustoltasi, niin toimiiko verkkosivustosi tai verkkokauppasi brändinrakennuksen kannalta ominaisimmalla tavalla tarjoten mieleenpainuvan ja kilpailijoista erottuvan kokemuksen, johon kävijät palaavat mielikuvan pohjalta?
Onko verkkosivustosi tai verkkokauppasi riittävän tehokas ja konvertoiva nille, jotka ovat tulossa ostamaan tai kaipaavat esimerkiksi tukea brändisi valinnalle?
Nyt on juuri oikea aika alkaa miettimään muutosten vaikutuksia esimerkiksi noiden neljä teeman kautta sekä pohtia miten yhdistää niistä saatava hyöty oman kasvun tueksi. Otetaanko kupit kahvia ja keskustellaan? Tarjoamme sinulle tarvittaessa jokaiselta osa-alueelta mukaan asiantuntijan pyöreän pöydän ympärille keskusteluun ja sparraukseen. Uskon, että tämä auttaa terävöittämään omaa ajatteluasi kohti liiketoimintasi tavoitteita.
Ota rohkeasti yhteyttä ja valitse sinulle sopiva kalenteriaika tai laita minulle vaikka sähköpostilla tieto kiinnostuksestasi, niin etsitään sopiva kohta keskusteluille.