Ostapersoonan malli - näin rakennat omasi

Ostajapersoonien rakentaminen ennen markkinoinnin aloittamista takaa, että sisältö on asiakkaalle merkityksellistä.
Avidly
Ostapersoona malli

Ostajapersoonat auttavat tuntemaan yleisösi pintaa syvemmin

Ostajapersoonat ovat semi-fiktiivisiä kuvauksia ihanneasiakkaistasi. Muutaman ostajapersoonan rakentaminen helpottaa sisältömarkkinoijaa tai -strategia luomaan hyödyllistä ja kohdennettua sisältöä ostopäätöstä harkitsevalle asiakkaalle, ja tekee sisällöstä sitouttavaa ja houkuttelevaa. Lue alta lisää ostajapersoonien hyödyistä ja ota talteen käytännön vinkit niiden luomiseksi.

Jokainen sisällöntuottaja ja markkinoija tietää, että onnistunut kampanja lähtee liikkeelle oman yleisön ja kohderyhmän tuntemisesta ja sen tarpeiden kartoittamisesta. Omiin kanaviin on usein kuitenkin helppo ladata hyvälaatuista ja relevanttia sisältöä miettimättä sen enempää, keitä omaan kohdeyleisöön oikeastaan kuuluu. Tähän sudenkuoppaan vastaa hyvin rakennettujen ostajapersoonien luominen; ennen luovaa prosessia olisi hyvä kokoontua myynti- ja markkinointitiimien yhteisin voimin aivoriiheen luomaan konkreettista kuvaa ostajapersoonista, eli niistä avainasiakkaista, jotka tekevät sisällöstä relevantin ja merkityksellisen.

Forbesin artikkelin mukaan ostajapersoonien rakentamisprosessi on välttämätön työkalu, joka jää valitettavan usein liian vähälle huomiolle. Ilman ostajapersoonien tunnistamista inbound-markkinointi saattaa jäädä valjuksi, koska sisältöä ei ole luotu vastaamaan niihin kysymyksiin, joita potentiaalinen asiakkaasi pohtii ostopäätöstä punnitessaan.

Mikä on ostajapersoona ja miten se rakennetaan?

Lyhyesti sanottuna hyvä ostajapersoona on karikatyyri ihanneasiakkaastasi. Se voi olla pieni tutkimus tai lyhyt kuvaus kohderyhmäsi kuvaukseen sopivasta henkilöstä, jolla on tiettyjä odotuksia, tarpeita, kipupisteitä, arvoja ja asiakashistoriaa yrityksesi kanssa. Vaikka ostajapersoona ei ole kukaan tietty henkilö, se on ihminen, jolla on tausta ja konkreettinen luonne, joka matkii oikean asiakkaasi käyttäytymismalleja. Kartoittamalla erilaisia persoonia ennen sisältöstrategian luomista lisäät asiakasymmärrystäsi, teet kampanjoistasi tavoitteellisia ja hiot sisällön juuri sinun asiakkaallesi kohdennetuksi.

    Näin rakennat ostajapersoonan

      1. Listaa perustiedot

      Alkuvaiheessa valitse muutama ideaaliasiakas ja listaa perustiedot, eli yleisimmät (ja sinulle oleellisimmat) demografiset tekijät: ikä, sukupuoli, sijainti, ala, työkokemus, koulutus, jne.

      Mieti, mitä tiedät asiakkaastasi jo valmiiksi ja ala luoda konkreettista kuvaa siitä, kuka hän oikeasti on. Voit jopa antaa jokaiselle ostajapersoonalle kuvitteellisen nimen ja profiilikuvan.

        2. Syvennä tuntemustasi

        Kun perustiedot ovat ylhäällä, ala miettiä ostajapersoonasi käyttäytymismalleja. Mitä tuotteita hän ostaa yritykseltäsi ja mihin tarkoitukseen? Millaisia odotuksia ja tavoitteita hänellä on?

        Muista pitää aina oman sisältömarkkinointisi tavoitteet ja tarjoamasi tuote mielessä, kun listaat syventäviä kysymyksiä.

        Voit käyttää seuraavia työkaluja tukenasi:

        • haastattelut asiakasyrityksessä
        • CSM ja CRM-järjestelmien, kuten Hubspotin tarjoama data
        • asiakaskyselyt, esim. SurveyMonkeyn avulla
        • asiakkaan käyttäytymismallien tarkastelu kasvotusten ja tapahtumissa
        • analytiikkatyökalut, kuten Facebook Insights tai Google Analytics nettikäyttäytymisen kartoittamiseksi

          Mihin ostajapersoonia tarvitaan?

          Läpikotainen ostajapersoonien rakentaminen on koko markkinointisi kivijalka. Ne auttavat miettimään, mitä asiakas ajattelee tuotteistasi ja millaista sisältöä kohdeyleisösi avainhenkilö mieluiten kuluttaa. Tämä taas auttaa käyttämään kallisarvoiset resurssit kustannustehokkaasti ilman ylimääräistä ajanhukkaa ja takaa, että valmis lopputulos on varmasti asiakkaallesi kiinnostava ja vastaat juuri oikeisiin tarpeisiin tukemalla asiakasta ostopäätöksen tekemisessä. Ostajapersoonat ovat kuin suola ja pippuri: ilman niitä hyvä pihvi jää mauttomaksi!

            Ostajapersoonien rakentamisen hyödyt yrityksellesi:

            • selkeyttää sisältömarkkinoinnin ja inbound-markkinoinnin suunnittelua
            • auttaa räätälöimään sisällön asiakkaidesi tarpeiden mukaiseksi
            • sitouttaa asiakkaan sisältöösi ja tuotteeseen
            • auttaa ymmärtämään omaa kohdeyleisöä yksilöllisesti
            • auttaa sisältömarkkinoijaa erottumaan personoidulla sisällöllä
            • lisää kustannustehokkuutta, asiakasymmärrystä ja tavoitteellisuutta
             

            Ostajapersoonat ovat eräs markkinoinnin tärkeimmistä strategisista työkaluista

              Haluatko jutella aiheesta lisää?

              Avidlyn kokeneet ammattilaiset auttavat yritystäsi luomaan ostopersoonat
              OTA YHTEYTTÄ
              Avidly