Miksi ulkoistaa digitaalinen markkinointi?

Digimarkkinointi on yksinkertaista. Kuka tahansa pystyy tekemään sitä. Googlesta löytyy vastaukset ja alustat ovat kehittyneet niin pitkälle, että ohjeita seuraamalla pystyy aiheeseen perehtymätönkin perustamaan onnistuneita kampanjoita. Vai pystyykö?
Janne Lemmetyinen
Kirjoittaja on Avidlyn Head of Digital Marketing. Hänen työhönsä kuuluu tuloksellisen markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen. Strategia ja sen jalkautus digimarkkinoinnin keinoin ovat Jannen vahvuusalueita.
Social-media-apps

Toimistopuolella asiakkaita tulee ja menee erilaisista syistä. Budjetit muuttuvat, henkilöstö vaihtuu ja joskus kaivataan näkemystä, jota ei itsellä omasta talosta löydy. Miksi kuitenkin ostaisit palveluna jotain, minkä voit hoitaa esimerkiksi hyvällä rekryllä? Nämä ovat kysymyksiä, joiden kanssa yritysten markkinoinnista vastuussa olevat henkilöt painivat, kun kirstunvartija hengittää niskaan.

Kiireinen toimistomaailma on digimarkkinoijan korkeakoulu

Inhouse-tekijöillä on se etu, että heillä on koko työaikansa laitettavaksi yrityksesi mainonnan toimenpiteisiin. Se, mitä heiltä kuitenkin puuttuu, on ulkoiset vaikutteet ja omalta osaltaan alustojen sekä toimistomaailman asettamat vaatimukset asiantuntijoille. Siinä, missä inhouse-markkinointikoordinaattori laittaa nimellisesti kaiken aikansa tilien ylläpitoon, toimistossa työskentelevä spesialisti työstää useita, jopa yli kymmentä asiakkuutta. Mitä tästä seuraa?

On toki helppo ajatella, että koska tällä spesialistilla on pyörityksessä useita asiakkuuksia, asiakkuutemme ei ole hänelle kovinkaan tärkeä. Helposti kuitenkin unohtuu, että nämä kaikki muut asiakkuudet antavat asiantuntijalle kokemusta ja näkemystä parhaista toimintatavoista, joita hän vuorostaan pystyy tilillänne hyödyntämään. Samaan aikaan asiantuntija saa vaikutteita muilta tiimin jäseniltä, alustojen asiantuntijoilta sekä erilaisista caseista. Hän on tilanteessa, jossa hän kehittää itseään jatkuvasti. Asiantuntijat keskustelevat keskenään säännöllisesti, tilejä vertaillaan ristiin ja toisilta saatuja vaikutteita sovelletaan omiin asiakkuuksiin.

Ero on siis ajan käsittelyssä. Inhouse-tekijä kokee usein olevansa kiireinen, mutta hän on kiireinen markkinoinnin kokonaiskuvan pyörityksessä, jossa digimarkkinointi on vain yksi osa monipuolista palettia. Markkinointitoimistossa työskentelevä digimarkkinoinnin asiantuntija puolestaan on kiireinen siksi, että häneltä odotetaan tulosta useiden eri tahojen toimesta ja näin ollen hänellä on monta rautaa tulessa. Molemmissa on oppi annettavana, mutta asiantuntijuuden kehittämiseen toimistomaailma on ehdottomasti omiaan.

Uusia ratkaisuja ja oman osaamisen kasvattamista

Koska olette viimeksi tarkastelleet digitaalisen markkinoinnin tekemistänne? Siis oikeasti tarkastelleet, myös pintaa syvemmältä? Pelikenttä on jatkuvassa murroksessa ja pelkästään viime vuosien aikana suurimmat alustat ovat muuttuneet sekä ulkoasultaan, sisällöltään kuin vaatimuksiltaan. Evästeettömyys, consent mode, analytiikan ja seurannan muutokset, uudet mainosformaatit sekä syötteet ovat muuttaneet digimarkkinoinnin käytännön tekemistä perusteellisesti. Inhouse-tekijältä onnistuu varmasti kampanjoiden perustaminen ja ylläpito – siitä ei ole kyse. Hänelle voi kuitenkin olla haastavampaa ymmärtää, saati teknisesti toteuttaa esimerkiksi modernit evästeratkaisut, seurannat ja sitä kautta saada dataa, jonka pohjalta voi tehdä liiketoimintaa koskevia päätöksiä. Uudet kampanjaformaatit ovat voimakkaasti konversio- ja datavetoisia ja siten oikeiden asioiden mittaaminen on entistä tärkeämpää.


Toimistoissa kasvu on edellytys. Me emme voi tehdä digimarkkinointia niin, kuin sitä tehtiin viisi vuotta sitten tai edes niin, kuin sitä tehtiin vuosi sitten. Meiltä ostetaan asiantuntijuutta ja uusinta uutta, jonka takia haluamme ja pystymme tarjoamaan juuri näitä asioita. Inhouse-tekijänä nämä odotukset ovat usein toissijaisia ja esimerkiksi sertifioinnit ja muut toimistoissa itsestään selvät asiat ovat yritysten omille digimarkkinoinnin tekijöille usein toissijaisia.

Kasvata omaa osaamistasi kumppanitoimiston avulla

Digimarkkinointi ei ole salatiedettä. Vaikka oman  yrityksen tekijöillä ei välttämättä ole kaikkea tuoreinta tietoa, tämä ei tarkoita etteivätkö nuo tiedot olisi opittavissa. Toimistoyhteistyön ei tarvitse tarkoittaa sitä, että palvelu ulkoistetaan täysin. Moni asiakas haluaakin olla itse läsnä arjen tekemisessä juuri siksi, että he saisivat näitä edellä mainittuja vaikutteita ja pystyisivät jatkossa ymmärtämään itse paremmin modernia digitaalista markkinointia. Tämä onkin loistava tapa hyödyntää Avidlyä ja asiantuntijoitamme. Teemme työtä teille ja saavuttaaksemme asettamanne tavoitteet. Näiden syiden takia maalimäärittelyt, opin jakaminen ja selkeät raportointinäkymät asiakkaalle ovat meille tärkeitä yhteistyön kulmakiviä.

Vaikka ulkoistettu digimarkkinointi on helppo käsittää kustannuksena, niin muista kuitenkin sen tarjoamat potentiaaliset hyödyt. Muista myös se, että meillä Avidlyllä digimarkkinointia tehdään maali edellä. Asiakkuuden alussa haluamme ymmärtää liiketoimintanne tavoitteet ja sitä kautta pystyä omalla työllämme tuomaan teille lisää kauppaa, liidejä tai mitä tahansa konversioita olettekaan hakemassa ja näyttämään sen teille korkealaatuisen datan ja raporttien avulla.

Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä, jos digitaalisen markkinoinnin ulkoistaminen olisi yrityksellenne tarpeellista. Keskustelemme mielellämme aiheesta kanssanne!

Ota yhteyttä
Janne Lemmetyinen
Kirjoittaja on Avidlyn Head of Digital Marketing. Hänen työhönsä kuuluu tuloksellisen markkinoinnin suunnittelu ja johtaminen. Strategia ja sen jalkautus digimarkkinoinnin keinoin ovat Jannen vahvuusalueita.